Maanantaina seikkailimme Tongariron kansallispuistossa. Aloitimme lyhyellä kävelylenkillä Whakapapan hiihtokeskuksen vieressä. Reitillä näimme paikan, jossa Isildur lyö sormuksen Sauronin kädestä, ja muita Mordorin maisemia. Tuulisen ja lumisen reissun jälkeen kävimme ostamassa pipot ja lapaset, kun fiksuina reissaajina niitä emme ottaneet Suomesta mukaan.
Siirryimme vuorta alaspäin ja seuraavaksi kävelimme parin tunnin lenkin ensimmäisille vesiputouksille. Tämän jälkeen hetki autolla ja lyhyt kävely toiselle vesiputoukselle, jossa on kuulemma kuvattu Taru sormusten herrasta -elokuvaa, mutta itse en yhtään muista, mistä kohtauksesta mahtaa olla kysymys.
Tämän jälkeen alkoi pitkä ajo Napieriin. Napierissa kävimme syömässä rantaravintolassa ja painuimme pehkuihin. Vahinko ettei kaupunkiin tullut paremmin tutustuttua, vaikka kiersimmekin kaupunkia autolla saapuessamme.
Tänään aamulla lähdimme ajamaan suoraan Wellingtoniin. Matkalla pysähdyimme syömään aamupalaa pikkukaupunkiin, ja samalla saimme kokilta neuvoja Wellingtonin nähtävyyksistä. Matka jatkui kukkuloiden yli puistoon, jossa kyltir opastivat meidät haltiakaupunki Rivendelliin. Aurinko paistoi, joten kävelimme lyhyen reitin sademetsässä. Ja alkoihan silloin tietysti sataakin. Rakeita. Jep. Taas. Ja aurinko paistoi.
Rivendellistä siirryimme suoraan Wellingtonin eteläosaan ja kävimme Weta-Cavesissa, Sormusten herra -leffojen animaatio- ja proppivastaavien pajalla. Katsoimme lyhyen esittelyvideon ja ihailimme mm. Sauronin asua, örkkejä, uruk-haita, hobitteja, haltioita, miekkoja, vaatteita, karttoja, kirjoja...
Seuraavaksi kävimme kirjautumassa sisään hotelliin ja lähdimme heti kohti läheistä puistoa, jossa leffan kuvauspaikkoja on monia. Kaksi karttaa ja kartanlukijaa + melkoiset korkeuserot maastossa = kireä ilmapiiri. Heti, kun löydettiin kuvauspaikka, oli taas ihan hauskaa. Joskin kartassa oli ilmoitettu kuusi muutakin kuvauspaikkaa, jotka sijaitsivat samassa puistossa, mutta jäivät näkemättä, koska päätimme olla tyytyväisiä kahteen ensimmäiseen löytyneeseen. "Mushrooms!", "Get off the road, quick!"
Kävimme vielä syömässä italialaisessa ravintolassa. Lammas alkaa tulla jo ulos korvista.
Nyt yritän kirjoittaa yhden koulutehtävän valmiiksi ja lähettää sen. Jää ehkä huomiseksi.
No comments:
Post a Comment