Suuntaan askeleeni ympäri maailmaa. Blogini ensimmäiset kaksi kohdetta olivat lomareissu Uuteen-Seelantiin vuonna 2012 ja vaihto-opiskelu Iso-Britanniassa vuonna 2013. Ensimmäiset matkat tapahtuivat sattumalta Tolkienin ja hänen tarinoidensa jalanjäljissä, joten blogin nimi on valittu hänen teoksiaan kunnioittaen. Matkata voin myös Suomen sisällä, joten kaikki postaukset ovat mahdollisia. The road goes ever on and on.

Saturday, 13 October 2012

Lentokenttämeininkiä



Ensimmäisen lyhyen päivityksen piti tulla Singaporen lentokentältä, mutta pienen harhailun vuoksi en ehtinyt kuin käymään nopeasti netissä. Helsinki-Singapore -lento kesti 12 tuntia, ja aika meni yllättävän nopeasti. Tuli oikea lomafiilis, kun sai valita ihan älyttömän monesta elokuvasta suosikkinsa ja katsella sitten niitä. Itse katsoin Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin, Brave ja Mirror, mirror -elokuvat, sillä nämä leffat olisin halunnut Suomessa nähdä, mutten ole ehtinyt käydä katsomassa. Loput lentoajasta keskustelin matkustelusta vieressäni istuvan työmatkalla olevan miehen kanssa ja nukuin.

Heräilin kyllä välillä, ja muistan katsoneeni silmälappujen alta ikkunaa ja miettineeni, että kylläpä meri aaltoilee. Kun oikeasti heräsin kunnolla ennen laskeutumista ja lentokoneen sisäpuolella oli valot, tajusin, että olin unissani tuijottanut kiinni ollutta ikkunaa... Jees, kylläpä se meri tosiaan aaltoili...

Lennolta ei puuttunut actionia, kun yksi lentoemännistä kaatoi kiehuvan teeveden takanani istuvan naisen syliin. Auts.

Singapore-Auckland -lennolla oli myös mukavaa, vaikka jokaisella ei ollutkaan omaa televisioruutua. Henkilökunta oli aivan mahtavaa: ruuat eivät automaattisesti olleet ilmaisia, ja meillä ei ollut mitään tietoa siitä, kuuluisiko meille päivällinen koneessa. Stuertti parkkeerasi vaununsa viereemme ja ilmoitti heti: "Yay! Your meals are provided to you free! Lucky you!" Itsekin riemuitsi normaalia enemmän ilmaisesta ruuasta, kun hekin siitä olivat niin innoissaan. Loput kymmenen tunnin lennosta meni pelaten Angry Birds -peliä ja nukkuessa. Ratkaistiin isän kanssa myös sudokuja.

Ei tosin meinattu päästä lentokoneesta ulos, koska joku oli varastanut lentokoneesta mustan iPadin ja kukaan ei saanut poistua koneesta ennen kuin rosvo saatiin kiinni.

Aucklandin lentokentältä ostettiin netti tablettiin ja prepaid liittymä. Vielä olis edessä parin tunnin lento Christchurchiin, jos ehditään lennolle, kun odotellaan tässä bussia, joka veis meidät sisäisten lentojen terminaaliin.. Sitten keksitään jotain tekemistä illaksi (oltiin sitten Aucklandissa tai Christchurchissa) ja valmistaudutaan maanantaihin, jolloin olisi tarkoitus hakea auto Avikselta ja lähteä ajamaan kohti Dunedinia.

No comments:

Post a Comment