Eilen ajoimme Christchurchiin Arthurs Passin kautta. Melkein koko matkan satoi kaatamalla, mutta pysähdyimme katsomaan muutamia nähtävyyksiä. Kävelimme kaivoksella, jonka sisään emme uskaltaneet mennä, sillä sen läpi virtasi joki hurjaa vauhtia.
Christchurchissa kyselimme hotellilta, missä kannattaisi käydä syömässä. Vuoden 2011 maanjäristyksen jälkeen kaupungin keskustasta on ollut suuria alueita suljettuna, mutta aulasta osattiin ohjeistaa, että hotellin lähistöllä on ostoskeskus. Kävelimme parkkipaikan toiselle puolelle, missä ei näkynyt kuin rakennustyömaalla käytettäviä metallisia varastokontteja. Konttien toisella puolella aukesi erilainen maailma, sillä konttien sisään oli rakennettu putiikkeja ja kahviloita. Alue näytti varsin tyylikkäältä.
Tänään suuntasimme aikaisemmista suunnitelmista poiketen rantakaupunki Kaikouraan. Kaupunki on tunnettu valaista, delfiineistä ja hylkeistä, joita voi käydä katsomassa veneellä, helikopterilla tai lentokoneella. Tarkoituksena oli lähteä veneretkelle valaiden luo, mutta veneily peruutettiin kovan tuulen vuoksi. Nähtiin onneksi pari hyljettä makoilemassa viimaisella rantakivetyksellä. Viimalla tarkoitan tuulta, sadetta ja rakeita. Jep. Rakeita.
Syötiin Kaikourassa paikallista rapua ja ostettiin muutamia tuliaisia. Geokätköiltiin myös vähän, mutta ei löydetty. Huomenna ennen lentoa etsitään hotellin vierestä geokätkö, joka paikannettiin eilispäivän aikana. Kierrettiin turistireitti matkalla takaisin Christchurchiin ja jännitettiin, että päästäänkö seuraavalle bensa-asemalle asti. Päästiin.
Hirveästi harmittaa, ettei käyty tänään Kaikouran sijasta Edorasin kuvauspaikalla, jonne alunperin oli tarkoitus mennä. Valaat kuitenkin vetivät puoleensa, ja nyt kun niitä ei päästy näkemään, niin päivä tuntuu hitusen turhalta. Ehkä täytyy kuitenkin ajatella pohjoissaarella odottavia lotr-kohteita: Rivendell, Hobittila, Mount Doom ja paikka, jossa hobittinelikko piiloutui ratsastajilta. Toivottavasti niistä löytyy hobittilan lisäksi edes yksi. (Suurta vuorta tosin saattaa olla vaikea löytämättä, mutta vuorelle pääseminen onkin vain aikataulutuskysymys. Halutaanko tutustua tarkemmin Taupon järveen melomalla, vai lähdetäänkö kävelemään tuomiovuoren ympäristöön).
No comments:
Post a Comment