Suuntaan askeleeni ympäri maailmaa. Blogini ensimmäiset kaksi kohdetta olivat lomareissu Uuteen-Seelantiin vuonna 2012 ja vaihto-opiskelu Iso-Britanniassa vuonna 2013. Ensimmäiset matkat tapahtuivat sattumalta Tolkienin ja hänen tarinoidensa jalanjäljissä, joten blogin nimi on valittu hänen teoksiaan kunnioittaen. Matkata voin myös Suomen sisällä, joten kaikki postaukset ovat mahdollisia. The road goes ever on and on.

Wednesday, 6 February 2013

One week behind, 17 to go

Taas lisää kuvia näkyviin. En edelleenkään ole käyttänyt järkkäriä, joten kaikki on otettu kännykällä. Laatu ei ole kovin hyvä, mutta näkee siitä jotain.

Ensimmäinen viikko on nyt siis takana. Ollaan vietetty paljon aikaa yhdessä muiden vaihtarien kanssa, juhlittu ja juteltu. Käytiin myös leffassa katsomassa Les Misérables:



  Maanantaina alkoi opiskelu: Literature and Film ja Hypertexts - Creative writing in a digital culture. Kotitehtäviäkin tuli jo. Ensi maanantaiksi pitänee katsoa Romeo ja Julia -elokuva ja tehdä wordilla tai powerpointilla esittely itsestä pohtien samalla, miten värit ja kuvat muuttavat lauseen merkitystä. Esimerkiksi:

"Tämä tehtävä on hyvin vakava : )"

Joten ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa. Tänään alkaa kurssi Professional Writing: Practice and Production. Se vähän jännittää. Perjantaina vielä alkaa kurssi Introduction to Creative Writing. Eli kevään aikana luvassa paljon kirjoittamista.

Maanantaina kävimme syömässä Slug and Lettuce -nimisessä ravintolassa. Se on rakennettu vanhaan kirkkoon, ja sen sisällä on säilytetty esim. saarnastuoli (ei tosin näy kuvassa):

Viime lauantaina kiersimme kaupunkia kaksi ja puoli tuntia oppaan kanssa. Täytyy kyllä sanoa että kierros olisi voinut olla ainakin puolitoista tuntia lyhyempi, jos emme olisi menneet sisälle miltei jokaiseen kahvilaan, taidemaalarin liikkeeseen ja posliinimyymälään. Kaikki asioita, jotka kiinnostivat hirveästi.

Kierroksen lopussa oli kuitenkin mahdollisuus tutustua Worcesterin katedraaliin:





Yksi paikallisista kummallisuuksista on ravirata, joka täyttyy vedellä muutaman kerran vuodessa. Saapuessamme kaupunkiin moni luuli ravirataa järveksi. Nyt kuitenkin vesi on jo laskenut sen verran, että nurmikko alkaa näkyä "järven" keskeltä. Vieressä siis virtaa joki, joka tulvii raviradan puolelle.

Olen myös hankkimassa Worcesterin yliopiston hupparin:

Ei kovin erikoinen, mutta kiva muisto.

Piakkoin täytyy lähteä luennolle. Kuullaan taas!

No comments:

Post a Comment